maanantai 9. tammikuuta 2012

Moules à la marinière eli simpukat merimiehen tapaan

Köyhän miehen osterit eli simpukat ovat erittäin helppoja valmistaa, mutta kuitenkin jollain tavalla juhlallisia ainakin harvoin niitä syövälle. Niiden syönti on oma rituaalinsa, johon kuuluvat perinteisesti kuoriastiat, lautasliinat ja mukava pieni näpertely. Tärkeintä on muistaa pestä simpukat hyvin keittämistä ja tarkistaa ettei mukana ole kuolleita yksilöitä. Asiansa osaava simpukkakauppias toki tekee tämän jo ostamisvaiheessa tarkistamalla simpukat yksitellen. Tarkastus tapahtuu kopauttamalla avonaista kuorta pöytää vasten. Jos kuori sulkeutuu, niin simpukka on elossa ja syöntikelpoinen.

Tämä resepti on peräisin ranskalaisen ruoan klassikkoteoksesta eli Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Reseptin ainesmääriä on skaalattu sinisimpukoiden määrän mukaan (suluissa alkuperäinen resepti 6-8 hengelle). Simpukoiden kanssa kannatttaa tarjota joko patonkia tai muuta samantyylistä vaaleaa leipää sekä esimerkiksi ranskalaisia perunoita tai maalaisperunoita erillisessä astiassa. Näitä voi sitten dipata halutessaan kastikkeessa. Ruokaviiniksi käy esimerkiksi kevyehköt valkoviinit. Meillä nautittiin tällä kertaa La Chablisienne Chablista, joka sopi oikein hyvin yhteen ruoan kanssa. Viini on arvioitu tarkemmin erillisessä kirjoituksessa.

Ainekset (2 annosta):
  • 2 dl kevyttä kuivaa valkoviiniä (4 1/2 dl kevyttä kuivaa valkoviiniä)
  • 1 sipuli (runsas dl silputtua salotti- tai nuorta keltasipulia tai hyvin pieneksi silputtua tavallista keltasipulia)
  • tuoretta persiljaa (8 persiljanoksaa)
  • 1/2 laakerinlehti (1/2 laakerinlehti)
  • 2 timjaminoksaa (1/4 tl timjamia)
  • 5 kokonaista valkopippuria (hyppysellinen valkopippuria)
  • 3 rkl voita (6 rkl voita)
  • 2 l harjattuja ja liotettuja simpukoita (6 l harjattuja ja liotettuja simpukoita)
  • 1/2 dl karkeaksi silputtua persiljaa (runsas dl karkeaksi silputtua persiljaa)
Valmistusohje:
  1. Pane kattilaan kiuhumaan viini ja muut ainekset. Keitä 2-3 minuuttia, niin että alkoholi haihtuu ja neste hiukan vähenee.
  2. Pane simpukat kattilaan. Sulje kansi tiiviisti ja keitä simpukoita kiivaalla lämmöllä. Tartu kattilaan vähän väliä molemmin käsin, peukalot kannen päällä, ja heiluttele simpukoita kattilassa ylös alas hiljaa ravistellen, niin että ne joutuvat eri tasoille ja kiehuvat tasaisesti. Noin 5 minuutissa simpukat avautuvat ja silloin ne ovat valmiit.
  3. Nostele simpukat isolla kauhalla syville lautasille. Jätä kattila sikseen tuokioksi, niin että mahdollinen hiekka laskeutuu pohjalle. Ammenna sitten keitinlientä simpukkain päälle, sirota lautasille persiljaa ja tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...